Treenit ovat hyvällä mallilla ja kaikki järjestelyt näyttävät hyvinkin selkeiltä, ainakin paperilla.
Ensimmäinen oikea vastoinkäyminen tuli eilen, kun tallustelumme puolivälipysäkki, jossa oli tarkoitus yöpyä, kusi totaalisesti. Aiheesta ei sen enempää, mutta suunniteltu matkailuyritys osoittautui hieman kyseenalaiseksi.
Niinpä pääsimme (lue, minä pääsin) mukavaan paniikkitilaan. Kalle rauhoitteli. Googlen käyttö lisääntyi kohdallamme räjähdysmäisesti, kun epätoivon vimmalla aloimme etsimään uutta majapaikkaa. Melkoisen haasteen majoittumiselle asettaa se, että paikan pitäisi löytyä noin puolesta välistä reittiä ja lyhyen etäisyyden päästä Valtatie yhdeltätoista. Kaikki jotka koskaan ovat kyseistä väliä ajaneet, tietävät että matkalla on lähinnä metsää, peltoa, vähän metsää, sitten taas peltoa.
Google ei avannut meille miljoonia mahdollisuuksia, niinpä starttasimme auton ja lähdimme ajamaan kohti Poria. Toiveena bongata jokin tienvarsikyltti tyyliin, ”Huokeaa majoitusta pitkänmatkan kävelijöille”. Päästyämme Kiikoisten ABC:n kohdalle päätimme pysähtyä kahville ja kysyimme samalla henkilökunnalta tietäisivätkö he mahdollisesta majoituksesta lähinurkilla, eivät tienneet. Yksi ei ollut edes lähiseudulta. Mielessäni mietin, että miksi ihmeessä joku on töissä ABC:llä, keskellä ei mitään, eikä edes ole paikkakuntalaisia. No, ei liene minun päänvaivani 🙂
Todettuamme, että meidän on pakko luopua ajatuksesta löytää majapaikka valtatien välittömästä läheisyydestä, aloimme kartoittamaan muita vaihtoehtoja.
Siinä kahvia/teetä litkiessä palauttelimme mieliin muutamia google-hakuja, joita Kalle oli aiemmin heittänyt ilmaan. Yksi niistä, Haapahuhdan Tila, nousi potentiaaliseksi paikaksi.
Matkaa tulisi n. 15km. suuntaansa ABC:n pihalta. Navigaattori puhelimesta päälle ja auton nokka kohti Haapahuhdan Tilaa.
Pääsimme pienten mutkittelevien kyläteiden ohjaamana auringossa kylpevän päärakennuksen pihalle. Muutama hevonen paistatteli päivää ja kentällä joku ratsasti. Ihanaa maaseutuidylliä 🙂
Ketään ei näkynyt pihapiirissä, jolloin tietysti minulle kaupunkilaisena tulee mieleen kääntyä takaisin autolle, hursitella kotiin ja ottaa puhelimella myöhemmin yhteyttä. Onneksi mukana oli maalla varttunut rakkaani, joka muitta mutkitta käveli pääovelle koputtelemaan. Minä perässä luimien, ”eihän näin voi tehdä..”
Ovi avattiin ja lämminhenkinen nainen otti meidät vastaan.
Oloni tuntui vähän tyhmältä, miksi muka mietin ettei oveen voi koputtaa. Näin maalla tosiaan taidetaan toimia.
Esitimme asian ja mökki tosiaan olisi vapaa tuolloin, joten ei muuta kuin köröteltiin pieni matka mökille katsomaan tulevaa levähdyspaikkaa.
”Mökki” oli melkoisen iso omakotitalo, saunoineen, sisävessoineen ja kaikkinen mukavuuksineen. Kyllä, kaupat tuli 🙂
Sovimme että tuomme etukäteen, pitkäperjantaina loppumatkan ruoka- ja juomatarpeet ja samalla tietysti tutustumme tilan hevosiin, joita on 12, suurin osa suomenhevosia.
Lähdimme tilalta naamat aurinkoisina vilkutusten kera kotimatkalle. Olipa ihanan kotoisa paikka!
Tämä meidän muuttunut majoitus tekee nyt sen verran muutosta matkaan, että päästyämme Kiikoisten ABC:lle ostamme iltapalatarpeet, sieltä soitamme pirssin ja hurautamme mökille. Ylimääräinen 30km, kun ei mitenkään ole mahdollinen sovittaa aikatauluumme.
Aamulla sitten jälleen pirssi alle ja takaisin ABC:lle, siellä aamupala napaan ja patikointi jatkukoon.
Kotimatkalla tuli myös silmäiltyä kävelyreittimme kuntoa, näin jään ja loskan sekaiseen aikaan tien piennar ei nyt ihan parhaimmassa kävelykunnossa ole. Muutamissa varjokohdissa oli hyvinkin ikävän näköistä tielle päin viettävää jääluiskaa, mutta paljon oli myös jo paljasta asfalttia näkyvissä. Samalla katselimme sopivia tukkipinoja, joiden päällä voisimme lepuuttaa jalkoja ja tankata. Kallen loistava idea nämä tukkipinojen hyötykäytöt 🙂
Olemme lenkkeilleet aktiivisesti, urheilleet muutenkin monipuolisesti, tehneet paljon alkuvalmisteluja ja muistaneet myös ottaa kaikkeen tekemiseen iloisen mielen ja läjän huumoria mukaan.
Pienistä mutkista huolimatta fiilikset ovat edelleen odottavat ja hyvät.
Vaikka joku varmasti epäileekin, ettemme tätä pysty toteuttamaan ja blogikin on puolivillaisesti tehty, niin sanottakoon, että blogiin emme päivitä erikseen päivittäistä treeniohjelmaamme, koska mielestäni se olisi äärimmäisen tylsää luettavaa.
Blogimme tarkoitus on nostaa esille kohokohtia, mietteitä, vastoinkäymisiäkin ja se tärkein, eli täältä pystyy lukemaan matkan kohta kohdalta, aina maaliin, tai keskeyttämiseen asti.
Tämän toteutuminen ei ainakaan jää asenteesta kiinni!
Tässä vielä talvinen kuvatodiste pitämästäni ratasastustunnista Kallelle.
Paikkana iiihana Nohkuan Tila, jossa on aivan valloittavia Welshejä 🙂
